Hyvinkään kulttuuri testaa: Omenapuupyöräily

Lopella on peruna. Tuuloksella kärryt. Hyvinkäällä – vuoden 2012 pyöräilykunnassa – syklisti on ruhtinas. Lue loppuun

Mainokset
Avainsanat:

Liikettä tilassa (feat. Sweet)

Hyvinkään Banksy, katutaiteilija Sweet, kaunisti kevättalvesta betonista valettua patsasta Liikettä tilassa (Antero Ruotsalainen, 1974)

Hyvinkään kansainvälinen lentokenttä

Työryhmämme lakisääteinen raikastuspäivä suuntautui tällä kertaa armaan kaupunkimme koillisosaan. Koska kaikensorttiset virkistyspäivät tunnetusti ovat sieluapiinaavan kiusallisia väkisin hauskanpitämisen keikauskakkuja, joiden aikana kaikki vain toivovat virallisen ohjelman päättyvän ja alkoholiosuuden alkavan, päätti työryhmämme ajatella asiaa ns. laatikon ulkopuolelta. Niinpä retkemme alkoi paikallisen oluthuoneen Lucky Pubin tiskiltä.

Lue loppuun

Avainsanat:

HYVINKÄÄSTÄ VUODEN 2099 MERENRANTAKAUPUNKI!

Kaikki tietävät, että Suomi on ilmastonmuutoksen nettovoittaja. Kun muualla ihmiset pakenevat metsäpaloja tai kyyneleet silmissä katselevat miten rankkasateet ja tulvat huuhtovat kodit ja elämäntyöt menemään, me täällä pohjolassa otamme rennosti arskaa ja kasvatamme viiniköynnöksiä aina Utsjoella asti!

Intoa tosin latistaa uutiset, joiden mukaan napajäiden sulamista ei voida enää pysäyttää ja näin ollen aika moni rannikkokaupunki tulee jäämään merenpinnan huonommalle puolelle. Asiaa ei kuitenkaan kannata surra, sillä Hyvinkään kulttuuriblogin työryhmäläisillä on kaikille aktiivisille eläjille, hitaille kotoilijoille ja -nyt myös vesileikkien ystäville- hyviä uutisia!

Nimittain Hyvinkään teknisessä keskuksessa on laskeskeltu, että vuoteen 2099 mennessä Hyvinkää on oikeutettu hakemaan vuoden pohjoismaisen rannikkokaupungin arvonimeä! Tämä on hieno juttu, sillä kuntalaiset ovat aina marisseet siitä, ettei Hyvinkäällä ole riittävästi vesistöjä. Edes viime syksynä valmistunut Kirjastoaukion mielenkiintoinen vesiallas ei ole tyydyttänyt kaikkien kaupunkilaisten vedenhimoa.

Teknisen keskuksen laskelmien mukaan merenpinnan pitäisi nousta 85 vuodessa sellaiselle tasolle, että uusi rantaviiva asettuisi suunnilleen Lohjanseläntie-Kaskentie-Hangonväylä -akselille. On tietysti kaavoituksellisesti haastavaa, että Hyvinkäänkylä ja Nikinharju näin ollen jäävät vedenpinnan alapuolelle, mutta toisaalta voidaan ajatella, että samassa kusessa ovat myös Nurmijärvi ja koko muu eteläinen Suomi.

Kaupungin virkamiehet ja päättäjät ovatkin ottaneetkin uutisen ilolla vastaan. Kaupunginhallituksen kokouksessa on tarkoitus hyväksyä ”Hyvinkäälle on hyvä polskia” -hanke, eli niin sanottu Polskishanke, joka valmistaa kotikaupunkimme yrittäjät ja ihmiset tulevaisuuden nautikaalisiin mahdollisuuksiin.


Taiteilijan näkemys Hyvinkään kartasta, klikkaa kuvasta niin näet sen isompana.

Eräs tällainen jännittävä mahdollisuus on satojen tuhansien epätoivoisten ilmastopakolaisten virta, joka hakee turvaa Salpausselän ylängöiltä meren niellessä etelä-Suomen suuret rannikkokaupungit kuten Helsingin ja Raaseporin. Polskishankkeessa muistutetaankin, että eräs kaupunkimme motoista on ”tervetuloa kylään, meidän kotiin.”

Käytännössä tämä tarkoittaa, että etelästä saapuvat vieraat pääsevät mukavasti kyläilemään heitä varten rakennettuun pakolaisleiriin, jossa aseistetut vartijat, kulkutaudit ja japanilainen kivipuutarha luovat kotoisan ilmapiirin, jossa aktiivisesti kotoilla.

Hankkeessa myös esitetään, että jos uuden curlinghallin rakentamisesta jää rahaa yli, muutetaan Urakansuun kallioleikkaus venetsialaistyyliseksi kanavaksi, jossa mukavat pikku paatit ottavat lähijunien roolin. Idea on hyvä, sillä kukaan ei oleta, että post-apokalyptisessa sekoilumaailmassa VR saisi ensimmäistäkään junaa kulkemaan aikataulussa.

Me täällä kulttuuriblogin työryhmässä olemme näistä tulevaisuudennäkymistä innoissamme! Ja jos vuonna 2099 joku mankuu, ettei Hyvinkäällä ole riittävästi vettä, vedetään valittajaa kaupungintalon takana sipuliin ja otetaan äänestysoikeus pois.

Hyvinkäällä on hyvä huomen!

Paikallisia yrityksiä osa 2

Isot pojat ovat kertoneet, että kaupungista löytyy yksi ja ainoa todellinen, karvanopantuoksuinen perjantai-iltain popitusreitti – ja se kulkee kahden katukeittiön väliä. Häpyrallin päätepisteenä toimii länsipäässä, Uudenmaankadun puolella Stop-Car ja itäpäässä puolestaan Hämeenkadun puoleinen Pirunsaari. Kadut kuiskivat, että nimi juontaa juurensa kioskin vieressä sijaitsevaan vanhaan taksitolppaan. Hämeenkadun ja Erkylänkadun kulmassa asiakkaita odotellut kuski on tarinan mukaan joskus Pommerin sodan jälkeen lehteillyt usein Pirunsaaren vangit -nimistä kirjaa ja alkanut kutsua risteystä Pirunsaareksi.

Työryhmämme muistojen horisontissa katukeittiö on seissyt sijoillaan alakoulun vieressä Anaksagoraan ajoista lähtien. Alunperin nälkäisiä tosin palveltiin vain luukuitse, sillä kuvassakin näkyvä, oikeanpuoleinen lasitönötys on noussut lisätilaksi vasta myöhemmin. Nousipa taannoisessa palaverissa nostalgis-kyyneleiseen kollektiiviseen mieleen se, kuinka aikoinaan välkällä – salaa tietenkin – hiivittiin ulos koulun porteista, puristettiin nyrkin sisään muutamaa hikistä kolikkoa ja pistettiin kaikki (puolitoista markkaa) merkkareihin ja pääkalloihin. Silloin oli kaikki muutoinkin paremmin: talvet lämpimämpiä, kesät viileämpiä, kalsarit ilmestyivät puhtaina vaatekaappiin ja presidenttinäkin oli P. E. Svinhufvud. Kun nykymeno kylliksi suivaannuttaa, voi onneksi kiskaista Pirkkarin ovenkahvaa ja tilata Hyvinkääläisen. Se on sämpylä, yhdellä lauantaimakkaraviipaleella.

Hyvinkään kulttuuri testaa: Kaupunkisillan maauimala

Vain kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsee legendaarinen Kaupunkisillan maauimala, vanhalta nimitykseltään Uikku. Työryhmämme mielissä läikkyivät menneiden kesien lämpimät illat ja varpaiden välissä kiehnaavat hiekka sekä sammakonkutu. Toiveikkaina, speedot perdettevaossa nautinnollisesti hiertäen suuntasimme vain muutama vuosi sitten täysin uusittuun maauimalaan. Lentopallo pullotti verkkokassissa ja taskussa kilisi jätskiraha.

Lue loppuun

Mennään bussilla!

Hyvinkää on monessa mielessä Uudenmaan Monaco, Pariisi ja Garmisch-Partenkirchen. Lääniä riittää, kerran vuodessa on perinnetraktorien kokoontumisajot ja mikä parasta: bussilla matkustaminen on halpaa kuin peruna!

Lue loppuun