Hyvinkään kulttuuri testaa: Omenapuupyöräily

Lopella on peruna. Tuuloksella kärryt. Hyvinkäällä – vuoden 2012 pyöräilykunnassa – syklisti on ruhtinas. Suurin osa hyvinkääläisistä asuu alle neljän kilometrin päässä rautatieasemasta ja samalla keskustasta. Välimatkat ovat lyhyitä ja pyöräparkkeja riittää niin häjykuvioidulle Jopolle, omahyväiselle taittopyörälle kuin talvisodasta selvinneelle munamankelillekin. Lisäksi pyörätietä löytyy Hyvinkäältä ainakin kilometrin verran, nyt kun asvaltoitu kevyen liikenteen väylä Paana viime vuonna avattiin. Työryhmämme korvissa kilisee yhä. Kirkonkelloja soitettiin tuolloin puolen viikkoa.

Paitsi pyöräilykunta on Hyvinkää myös omenakunta. Kaupungissa sijaitsi aikoinaan pitkään Valtion Rautateiden keskuspuutarha, jossa kehitettiin reilut sata vuotta sitten Malus hyvingiensis, hyvinkääläinen muunnos siperianomenapuusta, nykyinen Hyvinkään nimikkokasvi. Sen tunnistaa omintakeisesta, sateenvarjomaisesta muodosta sekä latvukseen ajoittain kasvavista karvanopista. Muistona valtakunnallisen tason maisemointi-innosta puita löytyy tänä päivänä usealta pääkaupunkiseudun rautatieasemalta. Järvenpäästä, vaikkapa. Ei siis ihme, että nämä kaksi asiaa voi Hyvinkäällä luontevasti yhdistää! Omenapuupyöräilyn kautta voimme tutustua kaupungissa kasvaviin omenapuihin ja samalla harrastaa tervehenkistä liikuntaa. Vamos!

Koska työryhmämme on syvällä sisimmässään kovin auktoriteettiuskoista sakkia, pysähdyimme reittikartan äkseeraamina ensimmäiseksi kirjastoaukion omenapuukujanteella. Reitin aloituspaikaksi se onkin oiva, sillä sillä on kerrottavanaan kuiskauksensa paikkakunnan historiasta. Paikalla sijaitsi aiemmin mainittu VR:n keskuspuutarha, josta nykyseltään on jäänteinä nähtävissä muiden muassa mielenkiintoinen vesiallas ja Suomen kuudenneksi suurin ostoskeskus. Näiden lisäksi turisti voi taapertaa noin kuusikymmenvuotiaiden omenapuiden katveessa, pussibönthön kanssa tahi ilman. Lajikkeeltaan kirjastoaukion puut ovat mielenkiintoisia, sillä Punakanelin lisäksi kaljoittelijoille varjoansa tarjoavat myös Lobo, Astrakaani Gyllenkrok sekä paratiisiomenapuu John Downie.

Kirjaimellisesti kivenheiton päässä tästä Hyvinkään Versailles’sta löytyy pyöräilyreitin toinen kohde – niinkin läheltä, että työryhmämme niin sanotusti, kuten nuoriso sanoo, tsiittasi ja talutti pyöränsä paikalle. Hävetti. Seisahduimme kohtaan, jossa torin laidalle istutetut rautatienomenapuut parhaillaan nautiskelivat maskuliinisten työkoneiden huumaavasta jyrinästä. Otimme muutamat kuvat kuin japanilaiset matkailijat ikään ja siirryimme eteenpäin.

Kolmas pysähdys suoritettiin paikassa, josta kukaan ei ollut aiemmin kuullut: Nestorinaukiolla. Paremmin paikka tunnetaan nimityksillä ”Kelan aukio” ja ”no se aukee paikka siin Prisman ja [ravintola] Harlekiinin vieressä”. Jos sinä, hyvä lukijamme, tiedät mikä tämä ”Nestori” on juuriaan, laita ihmeessä kommenttiloota laulamaan. Paitsi että kohteen nimi herätti ihmetystä olivat myös itse omenapuut vaikeita löytää. Työryhmämme pyyhkieli katseellaan aukion kasveja niskat niksuen hyvän tovin ja toimiston toropainen riipi muutaman myrkyllisen tuntuisen violetin hedelmänkin suuhunsa, ennen kuin puut löytyivät aukionlaidan (kuvassa vasemmalla) vierestä. Komiat puut, eipä siinä.

Seuraavienkaan kohdepuiden kasvupaikka ei nimeltään ollut kenellekään ennalta tuttu. Kelan talon ja Sillankorvankadun välisellä kaistaleella nimittäin sijaitsee Tammipuistoksi nimetty tilkku nurmikkoa ja vanhaa puustoa. Aikoinaan paikalla sijaitsi asuintaloja, joiden gåårdien omenapuista kaksi on säilynyt meidän aikaamme. Käyntimme aikana tienoolla kokoontui Hyvinkään nimikkolintujen, naakkojen, pihaparlamentti. Yksinäinen punakylkinen omena killui tuulen hyväilemällä oksallaan.

Viides kohde, Viertolan alikulku, löytyi kommelluksitta. Sitten tulikin tenkkapoo – missä ovat omenapuut? Kaikenlaista, jopa pipoja tuottavaa kasvia löytyi alikulun lähistöltä, mutta omenapuut pysyivät piilossa. Toropainen makusteli menemään muutaman tuntemattoman hedelmän.

Matkamme jatkui. Alitimme rautatien ja käännyimme oikealle, kaupungin rautatieläismenneisyyttä hönkivälle Kasöörinkadulle, jonka jyrkän mäen selätimme kaikkia fysiikan lakeja uhmaten. Toropainen – jota kukaan ei edes halunnut mukaan retkelle – antoi tässä kohtaa ylen syömänsä marjat sekä aiemmin lounaaksi nauttimansa pääskysenpesäkeiton. Otimme kuvat paikalla aikoinaan asuneen keskuspuutarhan puutarhuri Verhiön istuttamista puista mahdollisimman nopeasti ja jätimme sen jälkeen toropaisen toipumaan läheiseen Cantina Rositaan.

Seuraavaksi suuntasimme Kauppilan vanhan, sittemmin puretun matkustajakodin mukaan nimetylle Kauppilanaukiolle, joka tosiasiallisesti varsinkin ruukuting-piireissä tunnetaan nimellä Veturipuisto. Ruukutteluun paikalla onkin hyvät fasiliteetit: kotimaisia suurpanimoiden oluita myyvä kauppa aivan vieressä, mukavia puisia penkkejä sekä lapsille tarkoitettu, suurehko leikkiveturi, jonka sisäseinät toimivat aktiivisten kaupunkilaisten ilmoitustauluna. Aukionlaidan omenapuista kaikki eivät ole rautatienomenapuita – puista suurin osa on riippuvaoksaista siperianomenapuuta. Rivistön kadunpuoleiset puut vaihdettiin rautatienomenapuiksi, kun auto-onnettomuus jyräsi aiemmat rangat niinsanotusti hellakuntoon. Toimistolla huhutaan ratissa olleen toropaisen

.

Rautatie saavutti Hyvinkään 1860-luvulla. Ajan hengen mukaisesti paikkakunnalle muodostettiin aseman yhteyteen erityinen asemanpuisto, jonka vanhimmat puut ovat tänä päivänä 130-vuotiaita. Kasvien joukossa on tottakai myös noin kuusikymmenvuotias rautatienomenapuu. Puu on kaupungin vanhin julkisella paikalla kasvava ja melkoisen majesteetillinen Malus hyvingiensis. Työryhmämme oli tässä kohtaa niin hyvin maadoittunut, että yltyi puunhalailuun. Puu ei halannut takaisin.

Seuraavalle kohteelle ajaessamme alkoi itse kutakin vähän jännittää. Vastassa olisi ihkaoikea villiomenapuu! Jaoimme ryhmälle viiltosuojahansikkaat, muistutimme toisiamme uhkaavan katsekontaktin ottamisen vaarallisuudesta ja lähestyimme Urheilukadun ja Kauppalankadun risteystä, vanhaa ammoista pihapiiriä kunnioittavalla varovaisuudella. Pysyttelimme kohteliaan välimatkan päässä nukkuvasta pedosta, näpsäisimme kuvat ja poistuimme valojen vaihduttua ripeästi mutta hätiköimättä, kiitollisina ettei tuo lehdekäs paholainen herännyt ja raadellut.

Sydämet edelleen jyskyttäen saavuimme retken viimeiselle kohteelle Parantolanpuistoon. Leikkipuiston laidalta löysimme edellistä kesymmät puut, joiden sileitä kylkiä hellimme kameroillamme. Mielenkiintomme suuntautui vanhempaan puustoon, sillä tuskinpa noin kolmikymppisillä (koristeomenapuilla) on sen laajempaa sanottavaa. Kyselimme Parantolan aikaisilta tarhaomenapuilta kommenttia Ukrainan tilanteesta, mutta tarttolainen Tsaarin kilpi pysytteli hiljaa. Ei auttanut muu kuin istahtaa puistonpenkille nakertamaan Putin-juustoa.

Kiitämme: Lauhkeat omenapuut.
Moitimme: Mainostetusta omenapuupyöräilystä huolimatta omenapuissa oli hyvin vaikea pyöräillä.
Yhteenveto: Omenaviinin tekoon on mietittävä jokin helpompi tapa.
Pisteet: *** / *****

Advertisements
Avainsanat:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s