Hyvinkään märän tiputus paikkojen arvostelu (osa 2)

Parantolan puisto

Selvittyämme bönthön repimis mayhemistä kultakautensa nähneeltä Kirjastoaukiolta kulkee polku tahi paremmin laitettuna oja seuraavana iltana luontevasti kohti luodetta. Kauppalankatua kun kiipeää muljukassit soirottaen kahden korttelin matkan ja taaplaa hetkisen oikealle kaartavaa Urheilukatua, avautuu eteen jotain satumaista: aivan, sehän on Eedenin puutarha!

Vahvarunkoiset, lämpimänruskeat männyt kurottautuvat puistossa kohti itämerensinistä taivasta. Säntillinen nurmi levittäytyy niin pitkälle kuin silmä antaa kantaa. Kauempana kohoaa vanhan parantolarakennuksen pissankeltainen päärakennus talvisodan pillunpärepommitusten jälkeen madallutettuine kulmatorneineen. Lapset kirmaavat aidatussa leikkipuistossaan tarpeeksi kaukana onnistuneen ruukun retuutuksen turvaami seksi. Puistonpenkille uuvahtaneen spurgelin suupielessä karehtii kaino, tyytyväinen hymy. Tai kasvoja vääristävä herpes, mene ja tiedä.

Kassinkannosta voipuneelle matkamiehelle riittää kannikkain alle lääniä. Työryhmämme suosittelee asettumaan mahdollisimman keskelle puistoa, sillä liian lähellä rengaskeinuja panevat lasten diabooliset kiljahdukset syntymäkrapulasta kärsivän julkijuopottelijan sykkeen nousemaan ja päänsäryn jumpattamaan. Mikäli jää nyhtämään pirtelöä lähelle ajorataa, saattaa kyttä kuumotus äityä turhan pahaksi.

Tosi ruukun maistaja ei sopivan spotin löytäessään turhia filttejä kaipaa, vaan iskee nahkakukkaronsa sellaisenaan turpeeseen sekä samalla sammaleessa hihitelleeseen käpyyn. Sitten onkin autuaan sihahduksen aika. Sileäkylkinen tölkki nousee ahnaille huulille ja munanlämmin, pohjahiivainen keskikeijo hulahtaa huuhtelua ikävöineelle kielelle. Taivaissa kultatukkaiset kerubit puhkeavat laulamaan. Nielaisua seuraa lähes tuskainen mutta tarkkaavaisen ja biisoninmielisen havaitsijan korvaan suloiseltakin kuulostava parahdus. Tässä kohtaa hakeutuu käsi raapsaisemaan hiutuneiden rähisten peittämää takaloosteria.

Vihdoinkin kaikki on hyvin: aurinko paistaa ja linnut laulavat. Pirikiikareista heijastuu kesä. Enää vuosi juhannukseen.

Puistoa etsiessään kannattaa Urheilukadulle kääntyessä olla tarkkana. Jos harhautuu katua liian kauaksi, löytää itsensä hiljaiselta Pihkalan pesäpallokentältä. Wanhan hywinkääläisen tarun mukaan kentälle iltasaikaan erehtyvä onneton kohtaa poikkeuksetta kenttää surumielisenä kiertävän, ryppykasvoisen liikuntatieteen kunniatohtorin, jonka selkäreppu on täynnä tiiliskiviä. Haamun kerrotaan edelleen etsivän kyvykkäitä nuoria rotumiehiä jalostettaviksi sotilaskäyttöön ja tarttuvan jokaista sopivaksi katsomaansa nuorukaista nivusista kiinni. Sanotaan, että aaveen kohdanneella ei traumansa käsittelyssä ole muita vaihtoehtoja kuin joko hakeutua Kellokoskelle tai liittyä suojeluskuntaan, mitkä nyt toisaalta ovat sama asia.

Mainokset

Yksi ajatus artikkelista “Hyvinkään märän tiputus paikkojen arvostelu (osa 2)

  1. […] edelleen jyskyttäen saavuimme retken viimeiselle kohteelle Parantolanpuistoon. Leikkipuiston laidalta löysimme edellistä kesymmät puut, joiden sileitä kylkiä hellimme […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s